Yrityksesi kasvot maailmalla

Avainsanat

Jos yrityksellä ei ole nykyään verkkosivustoa, herää kysymys: onko yritystä edes olemassa? Vaikka kaikki yritykset eivät välttämättä hanki asiakkaita suoraan verkkosivujensa kautta, on silti tärkeää, että yrityksellä on käyntikortti ja kasvot myös verkossa. Esimerkiksi rakennusyritykset toimivat pitkälti kilpailutusten kautta, mutta myös niiden on tärkeää omistaa selkeät ja informatiiviset verkkosivut.

Verkkosivusi ovat yrityksesi kasvot maailmalle. Ne eivät ainoastaan tarjoa tietoa ja toiminnallisuutta, vaan myös heijastavat yrityksesi asiantuntemusta ja viestiä. Hyvin suunnitellut verkkosivut auttavat kertomaan tarinasi asiakkaille ja yhteistyökumppaneille selkeästi ja vaikuttavasti.

Kun verkkosivusi palvelee sekä yhteistyökumppaneita että asiakkaita, se helpottaa arkeasi ja antaa sinulle mahdollisuuden keskittyä päivittäiseen toimintaan ja sen kehittämiseen. Kumppanit arvostavat sitä, että tarvitsema tieto on helposti saatavilla ilman puhelinsoittoja. Asiakkaat puolestaan arvostavat, että he löytävät haluamansa tiedot vaivatta sekä voivat selailla ja ostaa tuotteita tai palveluita sujuvasti.

Verkkosivujen merkitys

Nykyajan verkkosivuvierailijat ovat vaativampia kuin koskaan. Maailman parhaat yritykset ovat opettaneet asiakkaat odottamaan helppoa, intuitiivista ja aina saatavilla olevaa palvelua. Asiakkaasi vertaavat sinua maailman parhaisiin yrityksiin, vaikka se ei olisi reilua. Siksi on tärkeää, että verkkosivusi täyttää nämä odotukset.

Suurin osa aikuisista on yhteydessä toisiinsa internetin kautta ja kantaa taskussaan älypuhelinta. Jos yrityksesi toimii kuluttajamarkkinoilla, on todennäköistä, että potentiaaliset asiakkaasi vierailevat verkkosivuillasi puhelimella. Tämä asettaa tiettyjä vaatimuksia verkkosivun toiminnallisuudelle ja suunnittelulle. Hyvä verkkosivusto ei ole vain ulkonäöltään houkutteleva – sen on myös tuettava koko liiketoimintaa toiminnallisuudellaan.

Mobiiliystävällisyys ja hakukoneoptimointi

Mobiiliversio sivustosta on oleellinen osa hakukoneoptimointia ja se vaikuttaa suoraan löydettävyyteen Googlessa. Google ilmoitti jo vuonna 2016 muokkaavansa algoritmejaan siten, että mobiilioptimoidut verkkosivut priorisoidaan hakutuloksissa. Tämä tarkoittaa, että hyvin mobiilioptimoidut sivut eivät ainoastaan paranna käyttäjäkokemusta, vaan myös sijoittuvat paremmin hakutuloksissa.

Meidän toteuttamamme kotisivut eivät ole vain esteettisesti miellyttäviä, vaan ne tukevat myös yrityksesi liiketoimintaa. Voimme ylpeinä todeta, että toteuttamamme kotisivut ovat nostaneet asiakkaidemme konversiomäärää keskimäärin yli 30 % vanhoihin sivuihin verrattuna.

Ota yhteyttä, niin selvitetään yhdessä, millaiset kotisivut palvelisivat parhaiten juuri sinun yritystäsi. Teemme yhteistyötä sinun kanssasi luodaksemme verkkosivut, jotka eivät ainoastaan näytä hyvältä, vaan myös toimivat tehokkaasti ja tukevat liiketoimintaasi.

Asiakkaidemme kokemuksia

Keväällä 2023 kilpailutimme useita tarjouksia JaloKodit Group Oy:n (jalokodit.fi) verkkosivuston toteutuksesta. Päädyimme valitsemaan Nordic Growth Median, joka toteutti sivuston nopeasti, edullisesti ja erittäin korkealla laadulla.

NGM hoiti verkkosivuston suunnitteluprosessin alusta loppuun ammattitaitoisesti ja tehokkaasti. Sivustolle luotiin nopeasti toivottu visuaalinen ilme ja toimiva rakenne. Verkkosivut valmistuivat huomattavasti odotettua nopeammin, pienemmällä vaivalla ja lopputulos oli paljon parempi kuin osasimme odottaa!

Nordic Growth Media on alan rautainen ammattilainen, jonka kanssa työskentely on miellyttävää ja vaivatonta. JaloKodit Group Oy suosittelee lämpimästi NGM:n palveluita!

Lassi Niinimäki, Jalokodit Group Oy

Usein Kysytyt Kysymykset

Miksi verkkosivuihin kannattaa investoida nyt?

Verkkosivut ovat nykypäivän digitaalisia käyntikortteja ja usein ensimmäinen kosketuspiste potentiaalisten asiakkaiden kanssa. Hyvin suunniteltu ja optimoitu verkkosivusto lisää yrityksesi näkyvyyttä, uskottavuutta ja myyntiä. Verkkosivut toimivat myös alustana markkinoinnille, asiakaspalvelulle ja brändin rakentamiselle – kaikille menestyksen kulmakiville tämän päivän kilpaillulla markkinalla.

Rakennamme verkkosivut WordPressillä ja Elementorilla. WordPress mahdollistaa kustannustehokkaan toteutuksen sekä tarjoaa laajan valikoiman lisäosia ja teemoja. Elementor puolestaan on helppokäyttöinen ja mahdollistaa verkkosivujen jatkokehittämisen ilman koodausosaamista. Tämä yhdistelmä takaa joustavat ja ammattimaiset verkkosivut ilman turhaa monimutkaisuutta!

WordPress on maailman suosituin verkkosivualusta, joka tarjoaa joustavuutta, kustannustehokkuutta sekä laajan valikoiman lisäosia ja teemoja. Se sopii erinomaisesti kaiken kokoisille yrityksille ja mahdollistaa verkkosivujen helpon hallinnan sekä jatkokehittämisen. WordPressillä voidaan rakentaa myös laajempia kokonaisuuksia, kuten intranet- tai extranet-järjestelmiä, jotka helpottavat ja nopeuttavat päivittäistä työtä. Lisäksi verkkosivut on helppo laajentaa verkkokaupaksi ilman tarvetta siirtyä kokonaan uuteen järjestelmään – voit hyödyntää olemassa olevan ratkaisusi.

Elementor on helppokäyttöinen sivunrakentaja, joka integroituu saumattomasti WordPressiin. Elementorista on saatavilla sekä perus- että Pro-versio. Käytämme asiakasprojekteissamme aina Pro-versiota ilman lisäkustannuksia sinulle. Elementorilla voit luoda näyttäviä ja ammattimaisia verkkosivustoja ilman koodausosaamista. Vedä ja pudota -toiminto tekee sivuston muokkaamisesta nopeaa, loogista ja helposti ymmärrettävää! Mobiilioptimointi ja mobiilinäkymän ulkoasun muokkaus on huomattavasti helpompaa monipuolisilla työkaluilla. Lue lisää mobiilioptimoinnin tärkeydestä.

Lyhyt vastaus kysymykseesi on: Kyllä, ehdottomasti voit. Kun toimitamme jokaisen projektin, tarjoamme koulutuksen, jossa opetamme sinulle Elementorin käytön. Näin voit helposti päivittää verkkosivusi sisältöä itse – mukaan lukien kuvat ja tekstit. Samalla esittelemme WordPressin eri asetukset ja näytämme, kuinka voit hyödyntää niitä omalla sivustollasi.

Verkkosivujen hinta vaihtelee paljon niiden laajuuden ja vaatimusten mukaan. Jokainen sivusto on ainutlaatuinen ja räätälöidään asiakasyrityksen tarpeisiin. Arvioimme aina tilanteen ja projektin laajuuden yhdessä asiakkaan kanssa, jotta voimme laskea tarkat kustannukset koko projektille. Hintahaarukka on yleensä noin 1 000 € – 10 000 €, riippuen monista tekijöistä. Lähetä meille viesti, niin laskemme sinulle kustannustehokkaan hinnan!

Onko sinulla lisää kysyttävää vai haluatko vain jutella?

Tiimimme esittelee sinulle suunnitteluprosessimme, projektin yksityiskohdat ja hinnat.

Referenssejä

Parhaat ja vaikuttavimmat
verkkoprojektimme

Automyynti Karon

Verkkosivujen suunnittelu

Kourulle.com

Verkkosivujen suunnittelu & Markkinointi

Ice Cage

Verkkosivut & Materiaalit

BookLapland

Markkinointi & Verkkosivut

Referenssejä tulossa lisää...

Referenssit

Parhaat ja vaikuttavimmat
verkkoprojektimme

Verkkosivujen suunnittelu

Kourulle.com

Kokonaisvaltainen markkinointi